Jani Lindqvist Osuma Henkilöstöpalveluiden myyntipäälliköksi

11.01.2022

Osuma Henkilöstöpalvelut vahvistaa myyntitiimiään kuopiolaisen Jani Lindqvistin aloittaessa yrityksen myyntipäällikkönä 1. helmikuuta 2022. Operaattorialalla liki kymmenen vuotta erilaisissa myyntitehtävissä toiminut Lindqvist siirtyy uusiin tehtäviinsä Elisalta, jossa viimeiset kolme vuotta on kulunut asiakkuuksista Account Manager -positiossa vastaten. 

– Hyppään hyvillä mielin myötätuulessa olevan yrityksen kelkkaan. Vaikka henkilöstönvuokraus on minulle alana uusi, on Osuma yrityksenä tuttu erityisesti kuopiolaisen urheiluseura Steelersin kautta. Olen pelannut jenkkifutista yli kymmenen vuotta, ja suuren osan työntekijöistä tunnen tätä kautta. Odotan innolla pääsyä mukaan tiimiin ja hyvään porukkaan, Lindqvist kertoo.

Tutun tiimin lisäksi Lindqvistin tausta myyntitehtävissä tukee onnistumista Osuma Henkilöstöpalveluiden myyntipäällikkönä. – Toimenkuvani on laaja käsittäen muun muassa uusasiakashankinnan, osaajahakuja, työhaastatteluja ja tietysti myös itse rekrytointia. Haluan tukea Osumaa parhaani mukaan kaikessa liiketoiminnan kehittämisessä, summaa Lindqvist, joka kertoo vapaa-ajallaan rentoutuvansa jenkkifutiksen parissa tai kotona Riistavedellä vaimon ja kolmen koiran kanssa. 

Lindqvist raportoi tehtävässään myyntijohtaja Tomi Ikoselle, jonka mukaan nyt toteutettu rekrytointi tukee Osuma Henkilöstöpalveluiden liiketoiminnallisia kasvu- ja kehittämistavoitteita. – Meillä on Osumalla kova kasvu käynnissä, ja Janin kaltaisen konkarin myynnillinen näkemys erityisesti juuri henkilöstövuokrausalan ulkopuolelta on mainio lisä jo entuudestaan rautaiseen myyntitiimimme. Otamme Janin avosylin vastaan!

Lisätiedot:

Myyntijohtaja Tomi Ikonen, p. 044 7507 187,  tomi.ikonen@ohp.fi