Osuma Henkilöstöpalvelut panostaa asiakkuudenhallintaan nappaamalla legendaarisen lentopallohakkuri Olli-Pekka “Lelu” Ojansivun asiakkuuspäällikökseen. Syyskuun alusta tehtävässään aloittava Ojansivu toimii jatkossa yrityksen myynnin ja asiakkaiden välisessä rajapinnassa vastaamalla erityisesti jo olemassa olevien asiakkaiden tarpeista. Juuri päättynyt ja viimeiset kaksi vuosikymmentä kestänyt pitkä ja hieno ura on vienyt Ojansivua kotimaasta Kreikkaan, Ranskaan, Turkkiin, Venäjälle, Romaniaan, Iraniin ja Venäjälle.
– Minulle oli kuitenkin selvää, että jossakin vaiheessa palaan takaisin Kuopioon, kertoo Lelu, joka on kansainvälisen uransa lisäksi pelannut muun muassa kahdeksan vuotta Suomen lentopallomaajoukkueessa. Toive paluusta toteutui vuonna 2018, kun paikka pääsarjatasolla Savo Volleyssa starttasi Kuopiossa. Käsivammat päättivät uran kuitenkin ennenaikaisesti kuluneen vuoden kevääseen, jolloin sopimusta olisi vielä ollut vuosi jäljellä.

Urheilun ohessa Lelu on ehtinyt toimia myös yrittäjänä luotsaamalla perustamiaan yrityksiä, eli omaa vaatemerkkiä Leluforyou sekä kotimaan suurinta e-urheilumedia Pelaajat.comia. Ex-hakkurin tausta onkin kuin tehty Osumalle, jossa yritteliäisyyttä ja ammattilaisurheilutaustaa arvostetaan. Myös Lelun valoisa ja iloinen persoonallisuus on kuin tehty ihmisten parissa tehtävään asiakastyöhön.
– Minua on aina ohjannut menestymisen ja tekemisen halu. Olen myös aina viihtynyt ihmisten kanssa ja sosiaalisissa kontakteissa ihan pirun hyvin! Markkinointi ja myynti on hyvin luonnollista toimintaa, sillä koko urheilu-ura on lopulta pohjimmiltaan ollut oman osaamisen myyntiä. Nyt kävi näin, että Osuma halusi minut ja minä halusin Osumalle, ja se on tosi hieno juttu! iloitsee Lelu, jonka kesä on kulunut perheen ja golfin parissa.
Tuore osumalainen kertoo aloittavansa tehtävässään innokkaana ja hyvillä mielin, sillä ihmiset ja ilmapiiri ovat Osumalla omaa luokkaansa. – Osuma on näkyvä firma, joka on kasvanut nopeasti. Menestys vaatii kuitenkin kovaa työtä, sillä helpolla harvoin saa mitään. Tulevaisuus näyttää yritykselle hyvältä, ja haluan näyttää olevani luottamuksen arvoinen!
Lelu raportoi tehtävässään myyntijohtaja Tomi Ikoselle, joka ottaa Lelun ilomielin Osuman ykköskentälliseen. – Lelu sopii meille persoonallaan ja kontakteillaan äärettömän hyvin! Entisenä ammattilaisurheilija hän on tottunut tekemään pitkäjänteistä työtä menestyksen eteen, ja tämä asenne sopii prikulleen Osuman visioon olla alansa paras. Lelua kosiskeltiin ammattilaisuran jälkeen moniin paikkoihin, ja kun valinta olimme me, niin se oli niin hienoa!
Lisätiedot:
Myyntijohtaja Tomi Ikonen, p. 044 7507 187, tomi.ikonen@ohp.fi