Muutoksia Osuma Henkilöstöpalvelut Oy:n johtoryhmässä

03.06.2022

KTM Erkka Sarnola (34) on nimitetty Osuma Henkilöstöpalvelut Oy:n johtoryhmään ja yhtiön kehitysjohtajaksi 2. kesäkuuta 2022 alkaen. Sarnola siirtyy yhtiöön vähittäis- ja tukkukaupan myymäläketju Carlsonilta, jossa hän on toiminut johtoryhmän jäsenenä vastaten verkkokaupasta, yhtiön kehitysprojekteista ja digitaalisten prosessien strategiatyöstä kehitysjohtajan ja sisaryhtiö Carlson-Halonen Tietohallinto Oy:n toimitusjohtajan positiot käsittävässä tuplaroolissa.

– Osumalla tulen johtoryhmän jäsenenä ja kehitysjohtajan roolissa vastaamaan erityisesti digitaalisen liiketoiminnan prosessien kehittämisestä, jonka lisäksi työni pitää sisällään strategiatyötä, muun liiketoiminnan prosessien kehittämistä sekä uusien liiketoiminta-alueiden implementointia, Sarnola kertoo.

Sarnola aloitti Carlsonilla controllerina vuonna 2015, ja vastuun kasvattaminen ja kehittyminen talon sisällä mahdollistivat tien kehitysjohtajaksi vuonna 2019. – Ennen kehitysjohtajaksi siirtymistäni tein raportointia ja sen kehittämistä sekä sisäistä tarkastamista ja laskentaa, luettelee Kuopiosta kotoisin oleva Sarnola, jonka vapaa-aika kuluu golfin, lenkkeilyn, padelin ja perheen parissa.

– Innostuneena ja avoimin mielin hyppään uuteen! KPY:n aloitettua juuri Osuman vähemmistöomistajana meillä on hyvinkin mielenkiintoisia suunnitelmia tulevalle, ja on hienoa päästä mukaan kasvattamaan liiketoimintaa ja tukemaan Osumaa onnistumisessa! tuore osumalainen toteaa.

Sarnola raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Ville Auviselle, joka on myös yhtiön perustaja ja pääomistaja. Auvisen mukaan Sarnolan valinta yhtiön johtoryhmän jäseneksi ja kehitysjohtajaksi on jälleen yksi harkittu strateginen askel kohti Osuma Henkilöstöpalveluiden liiketoiminnallisia kasvu- ja kehittämistavoitteita.

– Olemme Osumalla voimakkaassa kasvussa, ja seuraaviin askeliin tarvitsemme lisää kokemusta ja tietotaitoa, ja juuri tätä Erkalta löytyy. Erkka täyttää henkilönä ja osaajana ne vaatimukset, joita meillä on tulevaisuuden liiketoiminnalle. Koska olemme jo merkittävä toimija alalla, tuo Erkka meille panoksellaan kehittymisen edellytyksiä, summaa Auvinen.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Ville Auvinen, p. 044 7331 080, ville.auvinen@ohp.fi

Erkka Sarnola.
Erkka Sarnola, Osuma Henkilöstöpalvelut Oy:n uusi kehitysjohtaja.