Valtakunnallisesti toimiva henkilöstöpalvelualan, rekrytoinnin ja vuokratyövoiman välityksen ammattilainen Osuma Henkilöstöpalvelut Oy laajentaa toimintaansa sosiaali- ja terveystoimialalle. Osuma Henkilöstöpalvelut työllistää päivittäin noin 800 henkilöä, ja sen toimialoina ovat rakentaminen, taloushallinto, kaivostyö ja teollisuus sekä IT-, toimisto-, kauppa- ja hotelli- ja ravintola-ala. Viime vuosina voimakkaasti kasvaneen yrityksen liikevaihto oli viime tilikauden lopussa 14 miljoonaa.
Osuma Henkilöstöpalveluille tilaisuus sosiaali- ja terveystoimialalle laajentumiseen avautui palveluyhtiö Sansian kilpailutuksella, joka oli yritykselle voitokas. Seuraavan kahden vuoden ajan yritys vastaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ja sen palvelualueella toimivan Kysterin, eli perusterveydenhuollon liikelaitoksen suorarekrytoinneista. Voitto on Osumalle merkittävä avaus sote-palveluihin, sillä esimerkiksi Kysterin, eli Leppävirran, Kaavin, Rautavaaran, Pielaveden, Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien alueella on yli 23 000 asukasta.
Osuma Henkilöstöpalveluissa tunnetaan keinot ja työkalut työkuormasta ja osaajapulasta kärsivien alojen auttamiseksi. Sote-alalla hyviä hakijoita on ollut perinteisesti vaikea löytää, vaikka työtä kyllä riittäisi, mutta Osumalla on tähän ratkaisu. Oikein suunnatulla markkinoinnilla hyvää työvoimaa on aina löydettävissä; yritys rekrytoi esimerkiksi juuri puoli vuotta avoinna olleeseen mielenterveystyön positioon ammattilaisen kahdessa viikossa.
– Rekrymarkkinointiin lisänäkyvyyttä tuomalla saamme lisää osaavia hakijoita. Tämän lisäksi helpotamme alan ammattilaisena jatkossa rekrytoinneista vastaavia yksiköitä hoitamalla kaikki rekrytointeihin liittyvät toimenpiteet ammattitaitoisesti ja alusta loppuun, kertoo myyntipäällikkö Jani Lindqvist Osumalta.
Osuman avauksesta hyötyvät myös ne sote-alan työnhakijat, joiden pätevyydet eivät välttämättä riitä haettavana oleviin avoimiin positioihin, sillä yrityksen tahtotilana on aina auttaa työtä ja tekijää kohtaamaan. – Hyödynnämme kontaktejamme ja etsimme töitä hakijoiden puolesta, eikä tämä maksa heille mitään, selventää Lindqvist. Laajentumisesta hyötyvät myös yrityksen nykyiset työntekijät sekä tulevat työnhakijat, sillä mitä laajemmin toiminta kattaa eri toimialoja, sitä enemmän työtä on tarjota myös esimerkiksi alanvaihtajille.
– Osuma Henkilöstöpalveluille laajentuminen sosiaali- ja terveystoimialan suorarekrytointeihin on hieno tilaisuus tehdä henkilöstöpalvelualaa tunnetuksi ihmisläheisessä, tärkeässä työssä. Hyvänä ja vastuullisena työnantajana tämä on meille kunnia-asia, toteaa Osuma Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Ville Auvinen.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Ville Auvinen, p. 044 733 1080, ville.auvinen@ohp.fi
Osuma Henkilöstöpalvelut uudistaa henkilöstövuokrausalaa tarjoamalla vastuullisia työsuhteita. Osuma työllistää päivittäin n. 800 ammattilaista ja sen liikevaihto on juuri päättyneen tilikauden jälkeen 14 miljoonaa. Perustamisvuodestaan 2016 lähtien yritys on kasvanut jatkuvasti ja on nykyään Itä-Suomessa alan suurimpia toimijoita. Osuma palvelee monia eri ammattialoja ja kaiken kokoisia yrityksiä ympäri Suomen.