Elokuussa toimintansa käynnistäneen Osuma Henkilöstöpalvelujen tytäryhtiön, Osuma Turvallisuuspalvelun, liiketoimintajohtajana aloittaa Jussi Torvinen, jolle on ehtinyt kertyä jo yli 15 vuotta kokemusta turvallisuusalalta Pohjois-Savon alueella.
Alun alkaen Torvinen tutustui turvallisuusalaan kaverinsa suosituksesta. Ravintoloitsijat olivat tyytyväisiä asiakaspalveluhenkiseen järjestyksenvalvojaan, joten hänet saattoi löytää oven lisäksi tiskin takaa tai silloin tällöin myös isännöimästä karaokea. Sittemmin kokemusta on kertynyt mm. HCS Finland Oy:n aluepäällikkönä.
Kuopion ja Tahkon kaikki ovet ovat tulleet Torviselle tutuiksi ja onpa ohella suoritettu turvallisuusalan erikoisammattitutkinto ja ylioppilastutkintokin. Kun Osuman toimitusjohtaja Ville Auvinen, pyysi Torvista puheilleen, oli hän jo valmistautunut kieltäytymään työtarjouksesta kohteliaasti.
”Hän kuitenkin ehdotti sellaista, mitä kukaan ei ole aiemmin ehdottanut”, Torvinen kertoo.
Osuma Turva asettuu Torvisen mukaan laajalle ja kattavalle alan kentälle, johon hän tuo vahvan osaamisensa tapahtuma- sekä ravintolaturvallisuuden puolelta.
Jotta vapaat tunnit viikosta eivät kävisi tylsäksi mainitsee tuore liiketoimintajohtaja harrastavansa milloin mitäkin. Urheilulajeja on kokeiltu hänen omien sanojensa mukaan motocrossista pöytätennikseen, mutta lentopallo on pysynyt mukana jo 15-vuotiaasta.
Nyt Torvisen yhtenä missiona onkin esimerkiksi tarjota Tahkolla sijaitseville asiakkaille kustannustehokkaita ratkaisuja sekä työntekijöille moitteettomat puitteet. Suunnitteilla on myös urapolun mahdollistaminen alan nuorelle osaajalle oppisopimuksen kautta.
Lisäksi Torvinen kouluttautui viime viikolla järjestyksenvalvoja- kouluttajaksi tavoitteenaan laajentaa rekrytoitavaa väkeä myös sopiviin kortittomiin henkilöihin. Kouluttautumisviikolta tarttui mukaan pedagogisia taitoja, mutta ennen kaikkea verkostoja alan eri toimijoista.
Uransa hienoimpana työtehtävänä Torvinen mainitsee vuoden 2019 kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan, jonka turvallisuuspäälliköksi hänet oli nimetty. Tasavallan presidentin sekä tuhannen sotaveteraanin vierailusta Kuopiossa satoi kiitosta järjestäjille ja monen kuukauden suunnittelutyö yhteistyössä monien toimijoiden kanssa palkittiin.
”Nyt kun tällainen mahdollisuus on annettu ja alku on lähtenyt hienosti, en ikinä urallani ole ollut näin motivoitunut tulevaisuuden suhteen.”
Osumalla hän haluaa ammentaa omaan tekemiseensä paljon Auvisen mentaliteetista, joka suuntaa päämäärätietoisesti ja tauotta eteenpäin.
