Osuman tiimi laajentui asiakkuuspäälliköllä

Pitkän linjan henkilöstöpalvelualan ammattilainen, Janne-Pekka Pesonen, täydensi syyskuusta alkaen Osuman joukkoa.

Asiakkuuspäällikön roolissa Pesonen vastaa aiemmista ja alkavista asiakassuhteista sekä rekrytoi uutta henkilöstöä.

Yli 10 vuoden kokemuksensa henkilöstöpalvelualalta Pesonen on kerryttänyt Kainuussa sekä Pohjois-Savossa valtakunnallisten toimijoiden palveluksessa. Tänä aikana Pesonen on nähnyt henkilöstöpalvelualan kasvun, kehityksen ja arvostuksen muutoksen valtakunnallisesti tunnustetuksi sekä julkisesti arvostetuksi toimialaksi.

”Nyt yritykset ja työntekijät sekä -hakijat ymmärtävät alan tärkeyden yhteiskunnassa.”

Osuman tiimiin konkari on päässyt jo mainiosti mukaan. Pesonen uudessa tehtävässään mainioita mahdollisuuksia kehittää niin itseään kuin koko yritystä.

”Työ itsessään on tuttua ja minua ei helposti yllätä enää mikään. Ympärilläni on huikea tiimi, jonka kanssa voimme mennä eteenpäin.”

Tulevaisuudessa Pesonen toivoo rakentavansa kokonaisuutta, joka tähtäisi työn saannin ja työntekijähankinnan taklaamiseen. Tällainen toive mahdollistuisi Pesosen mukaan esimerkiksi kehittämällä oppilaitosten, opiskelijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä.