Haemme asiakasyrityksellemme Okun Koneistuspalvelu Oy:lle koneistajaa kesäksi 2023 Outokumpuun.

– Työn aloitus: sopimuksen mukaan kesän alkupuolella
– Työn kesto: elokuun loppuun, jatko sovittavissa
– Työn muoto: kokoaikainen
– Palkkaus: neuvoteltavissa osaamiseen pohjautuen

Etsimme hyvän asenteen omaavaa koneistajaa, jolta löytyy kykyä itsenäiseen työhön ja intoa alaa kohtaan. Katsomme eduksi ohjelmointiosaamisen, mutta se ei ole välttämättömyys, sillä tehtävä keskittyy enemmän mittauksiin ja itse koneen pyörittämiseen.

Tarjoamme ammattitaitoisen ja mukavan työyhteisön sekä teknologialtaan korkeatasoisen toimintaympäristön. Pääset valmistamaan vaativia ja mielenkiintoisia tuotteita sekä osakokonaisuuksia. Tehtävä soveltuu hyvin esimerkiksi alan opiskelijalle kesätyöksi tai koneistajan uraa aloittelevalle henkilölle.

Okun Koneistuspalvelu Oy (Oku) on hienomekaniikan ja tarkkuustyöstön erikoiskoneistamo. Perheyhtiö on perustettu vuonna 1978, ja tunnettua taitoamme hyödynnetään kaivosten uumenista avaruuteen sekä kotimaassa että maailmalla.  Valmistamiamme tarkkuusosia käytetään laajasti monella toimialalla, kuten lentokoneissa, aseissa, röntgen- ja laboratoriolaitteissa, paperikoneissa, tarkkuustyökaluissa, satelliiteissa, kuidunvalmistuslaitteissa sekä elintarviketeollisuudessa.

Kahdessa tehtaassa on yli 50 työstökonetta, joissa hyödynnetään modernia automatisoitua teknologiaa. Lastuavan työstön koneita on yhteensä 35 kappaletta, joista moniakselityöstökoneita on 24. 40 ammattilaisen tiimi hyödyntää viimeisintä teknologiaa vastaten tunnettujen globaalisti toimivien yhtiöiden hienomekaniikka- ja tarkkuustyöstötarpeisiin. Voit tutustua yritykseen lisää osoitteessa: www.oku.fi

Jätä hakemuksesi pian tai kysy lisätietoja. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa Erno Randelin puh. 045 269 6696, erno.randelin@ohp.fi

Hae tätä paikkaa ›

Takaisin etusivulle

Työn sijainti:
Pohjois-Karjala, Outokumpu

Haku alkaa:
11.05.2023

Haku päättyy:
07.06.2023