Haemme asiakasyrityksellemme Korpiahon Hunaja Oy:lle tuotantotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Nilsiään. Työ alkaa huhti-toukokuussa 2021 tai sopimuksen mukaan. Työ on kokoaikatyötä. Hyvällä tekijällä on mahdollisuus toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Tehtävänkuvassa työskentelet mehiläistalouden avustavissa tehtävissä, kuten hunajan käsittelyssä ja pakkauksessa sekä kehälistojen teossa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu muun muassa mehiläistenhoito, huolto- ja siivoustehtävät sekä nestesokerin jakeluajot.

Toivomme, että sinulla on intoa tutustua ja oppia uuteen alaan, kädentaitoja sekä kokemusta koneiden huollosta. Tehtävässä menestyminen vaatii kiinnostusta luontoon sekä hyvää fyysistä kuntoa, sillä tehtävänkuva sisältää tavaroiden nostelua ja kantoa. Eduksi katsomme teknisen alan koulutustaustan, hygieniapassin sekä C-ajokortin. Tehtävä edellyttää B-ajokorttia ja omaa autoa työmatkoihin.

Tarjoamme sinulle työn pienessä perheyrityksessä, jossa työntekijää kuunnellaan ja arvostetaan. Pääset vaikuttamaan työnkuvaasi ja esimerkiksi loma-aikoihin. Saat tehtävään kattavan perehdytyksen ja hyvän mahdollisuuden oppia uuden alan monipuolisten tehtävien parissa.

Korpiahon Hunaja on nilsiäläinen Suomen monipuolisin hunaja-alan perheyritys. Yritys valmistaa hunajasta sekä elintarvikkeita että kosmetiikkatuotteita. Valikoimiin kuuluu muun muassa maustetut hunajat, sauna-, kylpy- ja ihonhoitotuotteet, lahjapakkaukset sekä liikelahjat. Korpiaholla on myös Suomen laajin mehiläistarvikekauppa. Yritys on perustettu vuonna 1993 ja se työllistää ympärivuotisesti neljä henkilöä sekä 1-4 kausityöntekijä sekä alihankkijoita. Itäsuomalaista vadelma-horsmapohjaista hunajaa pakataan n. 80 000 kg/vuosi. Korpiaholla on omassa tarhauksessaan noin 400 mehiläisyhdyskuntaa. Lisäksi sopimustuottajina on noin 30 mehiläishoitajaa. Yritys sijaitsee Nilsiän keskustassa, lähellä Tahkon matkailukeskusta. Tuotantotilojen yhteydessä toimii myymälä.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian nettisivuillamme olevalla hakulomakkeella. Haastattelemme jo hakuaikana, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. 

Lisätietoja tehtävästä antaa Tomi Ikonen puh. 044 750 7187, tomi.ikonen@ohp.fi

Hae tätä paikkaa ›

Takaisin etusivulle

Työn sijainti:
Pohjois-Savo, Nilsiä

Haku alkaa:
13.04.2021

Haku päättyy:
27.04.2021