Osuma Henkilöstöpalvelut palvelee myös Oulussa
Uutiset
Aputyöntekijöitä Rukalle
Pohjois-Pohjanmaa, Kuusamo
Julkaistu 10.08.2026
Sulkeutuu 31.08.2026
Hae paikkaaEtsimme asiakasyrityksellemme blokkareita/aputyöntekijöitä talvikaudelle Rukalle. Tehtävä alkaa joulukuussa ja kestää arviolta huhtikuuhun saakka. Tehtävä on keikkatyötä, joten työtuntien määrä vaihtelee tarpeen mukaan. Hiihtolomaviikoilla ja pääsiäisen aikaan töitä on tarjolla runsaasti. Työaika sijoittuu klo 12-19 välille. Palkka neuvotellaan kokemuksesi ja osaamisesi perusteella.
Aputyöntekijänä avustat aktiivisesti ravintolan salipuolen tehtävissä esimerkiksi asiakaspalvelun ja astioiden keräämisen merkeissä. Tehtäviin kuuluu myös tiskiltä myytävien juomien, kuten kaakaon ja mietojen hanajuomien tarjoilua.
Edellytämme sinulta:
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, jätä hakemuksesi mahdollisimman pian nettisivuillamme olevan hakulomakkeen kautta. Haastattelemme jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja rekrtoinnista antaa: Jyri Soininen, 050 304 8650, jyri.soininen@osuma.fi
Hae paikkaa