Ravintola Röölänranta

Extraajia

Varsinais-Suomi, Naantali

Julkaistu 19.12.2025

Sulkeutuu 13.01.2026

Hae paikkaa

Lisätietoja antaa

Jarno Korhonen

Myyntipäällikkö

050 563 9805 jarno.korhonen@ohp.fi

Extraajia

Haemme asiakasyrityksellemme Ravintola Röölänrantaan tarjoilijoita, kokkeja ja aputyöntekijöitä extraamaan kesäksi 2026. Työvuoroja on tarjolla joustavasti vapusta alkaen syyskuun loppupuolelle saakka vuorojen sijoittuen ruuhkahuippuihin sekä sairauspoissaolojen tuurauksiin, ja pääset itse sovittamaan työvuorojen määrän aikatauluihisi sopivaksi. Extraajan työ soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijalle tai osa-aikatyön ohelle. Tehtävät edellyttävät täysi-ikäisyyttä.

Extraajana kokin tehtävissä työskentelet ruuan valmistuksessa ja muissa keittiön tehtävissä. Ruokalistalle kuuluu muutamien ac-annosten ja alkuruokien lisäksi erilaisia pizzoja, burgereita ja salaatteja. Tehtävä edellyttää aiempaa kokemusta keittiön työtehtävistä sekä hygieniapassia.

Extraajana tarjoilijan tehtävissä huolehdit salin siisteydestä sekä asiakkaiden viihtymisestä. Etsimme joukkoon asiakaspalveluhenkistä ja positiivista tekijää, joka haluaa mahdollistaa asiakkaille onnistuneen asiointikokemuksen. Tehtävä edellyttää hygieniapassia. Toivomme sinulla olevan aikaisempaa kokemusta tarjoilutehtävistä tai alan koulutusta.

Extraajana aputyöntekijän tehtävissä avustat aktiivisesti ravintolan salipuolen tehtävissä esimerkiksi asiakaspalvelun ja astioiden keräämisen merkeissä: tehtäviä on myös keittiön puolella esimerkiksi astiahuollossa. Aputyöntekijän tehtävä sopii oma-aloitteiselle ja asiakaspalveluhenkiselle tekijälle, jolla on kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan. 

Tarjoamme sinulle työn saariston upeissa maisemissa ja hyvässä työporukassa! Tehtävien palkat ovat matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimuksen mukaisia sijoittuen palkkaryhmiin 1-4.

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi pian Osuman nettisivuilla olevalla lomakkeella tai kysy lisätietoja. Kerrothan hakemuksellasi, mistä tehtävästä olisit kiinnostunut.

Lisätietoja rekrytoinnista antaa: Jarno Korhonen, p. 050 563 9805, jarno.korhonen@ohp.fi

Hae paikkaa
Jätä tietosi